Wisebot.fi – Open for business
No niin, aika tehdä virallinen julkistus kun on jotain kerrottavaa.
Kerroin aikaisemmassa postauksessa, että uusi yritys on olemassa ja jotain kivaa olisi tulossa. Noh, tässä se nyt on - saanko esitellä - Wisebot.
Yritys ei ole uunituore, vaan se on itse asiassa jo yli 5 vuotta vanha, mutta niin sanotusti syntyy nyt uudelleen. Perustin Wisebotin vuonna 2005 Tampereella ja sieltä se on siirtynyt Espooseen. Alkutaipaleen tein töitä yksin, mutta kun liiketoiminta kasvoi, mukaan tarttui luonnollisesti uutta miehitystä.
Nyt kun päätin kuopata kumppanuusmarkkinoinnin, tekee mieli ottaa vastaan uusia haasteita. Päätinkin viedä Wisebotin uuteen suuntaan ja lähteä tarjoamaan omaani ja tiimin kokemustanne teidän hyödyksenne.
Wisebotin erikoisalueita ei myöskään ole pelkästään kumppanuusmarkkinointi ja hakukonemainonta/optimointi. Vuosien saatossa olemme hioneet teknisen osaamisemme sille tasolle, että osaamme toteuttaa skaalautuvia ja suuria kävijämassoja kestäviä web-järjestelmiä sekä nettisivustoja. Käytännön kautta olen myös huomannut, että monesti erityisesti kumppanuusmarkkinoijat kaipaavat automatisointia "skriptien" muodossa. Tästä syystä meiltä voi tilata "skriptejä" erittäin edullisesti. Kaikki hinnoittelu lasketaan skriptiin kuluvan ajan pohjalta ja koska meillä ei ole isoa organisaatiota elätettävänä, tuntihinta pysyy inhimillisenä eikä pyöri kolminumeroisissa summissa
Käy ihmeessä tsekkaamassa wisebot.fi ja ota rohkeasti yhteyttä jos on jotain mielessä. Wisebot.fi osoitteesta löytyy tarkempaa listaa ja tarinaa siitä millaisia järjestelmiä ja palveluita Wisebot on elinkaarensa aikana tähän mennessä toteuttanut.
Meidät saa kiinni myös puhelimitse 09 2316 4299 ja wisebot.fi sivuilta löytyy sähköposti sekä yhteydenottolomake. Facebook fanisivua ei ole eikä tule