Marko Polojärvi
8Syy/10Pois

Todellinen vaihtoehto Tradedoublerille on vihdoin täällä

Kuten monet nettimarkkinointiskeneä seuraavat tietävät, Suomeen on tullut muutamia uusia kumppanuusverkkoja viimeisen vuoden sisällä. Osa yrittäjistä on täysin uusia puljuja ja osa jo pidempään toimineiden kansainvälisten verkkojen uusia aluevaltauksia. Monet blogia seuranneet tietävät miten paljon "arvostan" Tradedoublerin tyyliä kohdella kumppaneita ja mainostajia joten ajattelin nyt tämän minulle tärkeän launchin kunniaksi levittää sanomaa ja valaista ihmisiä siitä, että Tradedoubler ei enää todellakaan ole ainoa vaihtoehto.

Yksi vanhoista suosikeistani tanskalainen Tradetracker on vihdoin rantautunut Suomeen Lauri Sommarbergin johdolla ja tämä on suoraan sanottuna helvetin hyvä juttu meille kaikille. Tradetrackerin affijärjestelmä yksinkertaisesti nostaa tasoa niin paljon, että muilla toimijoilla on pakko parantaa toimintaansa jos haluavat pysyä mukana.

Tradetrackerin hallintapaneeli on sisältänyt aina paljon asioita mitä muualta puuttuu ja mitä olen monesti kysynyt muista affiverkoista tuloksetta niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Yksi hyvä esimerkki on suora yhteys itse mainostajaan. Siinä vaiheessa kun tienestit ovat ns. tuntuvia, on kiva että asiat saa selvitettyä suoraan mainostajan kanssa eikä tarvitse säätää välikäden kautta.

Tarjolla on tällä hetkellä noin 50 kampanjaa ja ainakin siitä päätellen miten paljon TT on lähiviikkoina lähettänyt uusista kampanjoista tiedotteita, lisää tulee mukavalla aikataululla.

Launchin kunniaksi uusille julkaisijoille on tarjolla 10 euroa ilmaista rahaa. Täytä omat tiedot tähän rekisteröintilomakkeeseen, liity ilmaiseksi, nappaa 10 euroa ja pistä kampanjat rullaamaan.

Vaikka itse toiminkin enemmän julkaisijana kuin mainostajana, tiedän muutamista kokemuksista, että myös mainostajille on ollut nihkeä & kallis palvelu lähteä tekemään kumppanuusmarkkinointia ison ja luotettavan verkon kautta. Tradetracker korjaa myös tätä epäkohtaa. Joten jos on kiinnostusta saada oman tuotteen myynti aivan uudelle tasolle, ei muuta kuin kysy lisätietoja Tradetrackeriltä ja laita kassa kilisemään.

16Hei/10Pois

Elantoa kasinoista

Minulle tipahtelee tämän tästä kysymyksiä miten netissä voisi tienata rahaa. Tapoja on monia, mutta tässä yksi mikä sopii kaikille kenellä on hieman fyffeä taskussa (joku ~100e riittää). Elätin itseni aikoinaan tällä metodilla opiskelujen ohessa hetken aikaa. Miljoonatuloja ei kuitenkaan kannata odottaa, mutta taskurahaa tällä kyllä saa. Metodilla voi helposti ansaita 100-200 euroa päivässä jos on valmis pistämään tunteja sisään.

Kyseinen systeemi sisältää uhkapelaamista ja kuten nimikin jo sanoo, kyseessä on peli jossa huonolla tuurilla voi menettää sijoituksensa. Toimikoon tämä varoituksena ja toteamuksena, että teet tämän ihan omalla vastuullasi. Käytä päätäsi äläkä koskaan pelaa rahaa mitä sinulla ei ole varaa menettää. Homman juju kuitenkin perustuu yksinkertaiseen matematiikkaan ja todennäköisyyslaskentaan, joten rahojen menetys on melkoisen epätodennäköistä jos vain noudatat ohjeita.

Pelaamme blackjackiä ja homman nimi on bonusten keräys. Saadakseen uusia pelaajia kasinot tarjoavat niin sanottuja liittymisbonuksia. Suurimmassa osassa kasinoita bonukset toimivat niin, että ensimmäisestä depositista (eli kun talletat pelirahaa kasinoon) kasino tarjoaa tietyn prosenttimäärän sinulle rahaa takaisin. Suomenkielinen nimi tälle on "talletusvastike". Parhaat vastikkeet voivat olla jopa yli 300%, joten jos talletat 200 euroa, saat kasinolta 600 euroa lisää pelirahaa eli sinulla on 800 euroa yhteensä. Tarjouksissa on yleensä kuitenkin aina joku katto joka liikkuu kasinosta ja tarjouksesta riippuen 100 ja 2000 euron välillä.

Homma ei kuitenkaan ole vielä tällä selvä. Jotta kasino tuottaisi rahaa ja porukka ei nostaisi bonuksia heti pois, kasinot vaativat että pelaat tietyn verran ennen kuin voit nostaa rahat pois. Tämä voi olla esimerkiksi 10 kertaa bonus. Pelivaatimus selviää aina liittymisbonuksen ehdoista jotka löytyvät aina kasinon sivuilta. Eli jos sait vaikkapa 200 euroa bonusta, 10x vaatimuksella sinun tulee pelata 2000 euron edestä. Tämä tarkoittaa, että jos pelaat esimerkiksi 2 euron panoksella, sinun tulee pelata 1000 kättä ennen kuin voit nostaa rahat ulos. 4 euron panoksella 500 jne. 1000 kättä kuulostaa suurelta määrältä, mutta itse pelasin lähemmäs pari sataa kättä tunnissa. Nykyään netti on pullollaan sivustoja joissa listataan kasinoiden blackjack-bonuksia, joten nykyään ei tarvitse tehdä samaa tutkimustyötä mitä minä aikoinaan jouduin tekemään.

Normaalisti 1000 kättä tarkoittaisi varmaa rahojen menetystä, mutta blackjackia on mahdollisuus pelata "täydellisesti" varsin helposti. Wizard of Odds tarjoaa loistavan blackjack strategy calculatorin johon syötetään kasinolla käytössä olevat blackjack säännöt. Säännöt mainitaan joko kasinon sivuilla tai viimeistään kun menet kasinon ohjelmassa "blackjack-pöytään". Tämän jälkeen kyse on yksinkertaisesti siitä, että katsot taulukosta mitä teet. Kun noudatat strategy calculatoria, pelaat täydellistä blackjackiä.

Blackjackin palautusprosentti on säännöistä riippuen siinä ~98% pinnassa. Tämä tarkoittaa sitä, että jos pelaat täydellisesti häviät ainoastaan ~2% rahasta jonka peliin survot. Jos olet sijoittanut 200 euroa ja ottanut 200% bonuksen 10x pelivaatimuksella, sinun tulee pelata 4000 euron edestä. ~98% palautusprosentilla häviät 4000 eurosta 80 euroa joten 400 eurosta jäljelle jäisi 320 euroa joka on siis "ilmaista rahaa" eli voittoa. Nyt palautan sinut heti maan pinnalle toteamalla, että harvoin se menee noin nätisti. Joskus tulee voittoa reilusti yli ja joskus jää kouraan alle sijoitettu summa. Kyse on satunnaisuuteen nojaavasta pelistä ja matemaattisesta faktasta joka toteutuu loputtomalla käsimäärällä. Tämä tarkoittaa sitä, että kuten missä tahansa tuuripelissä on mahdollista tulla pitkiä tappioputkia ja niitä tulee myös varmasti. Kyse onkin siitä, että kun tuota tekee paljon matematiikka huolehtii siitä ettet jää tappiolle.

Vinkkinä voin vielä sanoa, että pelaa pienellä panoksella (esim. 2 euroa). Näin ollen joudut pelaamaan enemmän käsiä saadaksesi rahat ulos, mutta samalla myös riski tuhlata bonuksia tappioputkessa pienenee. Älä myöskään IKINÄ pelaa niin kuin sinusta tuntuu vaan pelaa aina strategia calculatorin mukaan. Kyseisen calculatorin ratkaisut perustuvat matemaattiseen todennäköisyyteen ja on kiistatta paras ratkaisu kyseisessä tilanteessa. Pidä myös kirjaa siitä montako kättä olet pelannut ja millä panoksella. Kasinot eivät yleensä näytä missään paljonko olet pelannut, joten se on sinun harteillasi laskea milloin olet ylittänyt bonuksen vaatimukset.

Joten tässä nyt metodi niille jotka eivät välttämättä ole kiinnostuneet opettelemaan hakukoneoptimointia tai internet-markkinointia, mutta silti haluaisi tienata rahaa koneen avulla netistä. Jos uhkapelaus ei ahdista ja olet valmis tekemään töitä rahan eteen niin ei muuta kuin pelaamaan. Jos jotain kysymyksiä jäi, suosittelen siirtymään suomenkieliseen versioon Fi.CasinoTop10.net sivustosta ja lukemaan sieltä lisää.

28Huh/10Pois

Haluatko aikamatkata? Sano hyvästit kaikille.

Katsoin äsken Stephen Hawkingin uuden sarjan Into the Universe toisen osan jossa käsiteltiin aikamatkailua. Ihminen tuntee tällä hetkellä kolme tapaa tehdä aikamatkailua:

1) Madonreikä eli wormhole

Idea on varmasti kaikille scifi-leffoja nähneille tuttu. Eli avataan portti madonreijän avulla läpi ajan. Kyseessä ei ole fiktiivinen idea vaan se perustuu ihan oikeaan tietoon siitä miten atomejakin pienemmässä mittakaavassa tapahtuu koko ajan madonreikiä ja miten ne "matkaavat läpi ajan". Aika on tosin yhtä pieni kuin mittakaava joten aikamatkailu ihmiselle vaatisi tuon madonreijän suurentamista joka suhteessa niin suureksi, että ihminen mahtuisi siitä läpi. Se taas mitä monet eivät tiedä on, että kyseinen teoria ei toimisi johtuen feedback nimisestä ilmiöstä. Käytän nyt samaa esimerkkiä kuin Hawking ohjelmassaan eli rock-keikkaa. Kaikki varmaan tietää sen kimeän äänen mikä tapahtuu kun mikrofoni nappaa sen omasta kaiuttimesta tulevaa ääntä. Vinkuna johtuu siitä, että koska signaali kulkee niin nopeasti mikistä kaiuttimeen vauhti kiihtyy ja kiihtyy kunnes itse välitettävä signaali muuttuu meidän korviimme "vinkunaksi". Jos signaalin annetaan kiertää lopulta se rikkoo itse kaiuttimen koska se ei kestä sitä. Sama homma madonreijässä, mutta säteilyn kanssa. Kaikki me elämme erilaisen säteilyn ympäröivänä ja siinä ei ole mitään vaarallista niin kauan kunnes säteilyn määrä pysyy nykyisellään. Jos taas avataan madonreikä josta "näkee" toiseen aikaan ja sen läpi voi kävellä molempiin suuntiin, syntyy feedback-ilmiö säteilyn kanssa koska mikrofoni ja kaiutin on nyt sama asia. Ja varmaan osaat kuvitella mitä tapahtuu säteilyn kanssa jos jo pelkkä ääni moninkertaistuu niin paljon että se muuttaa vain ulinaksi meidän korville. Joten madonreikä teoria on busted ellei joku sitten keksi miten avata madonreikä ainoastaan yhteen suuntaan. Valitettavasti aikamatkailu menneisyyteen on mahdonta luonnonlakien pohjalta mietittynä. Mikä on tapahtunut on tapahtunut eikä sitä voi oikeasti korjata millään tavalla. Helpointa tämä on ymmärtää ajatelemalla maatuvaa tomaattia esimerkiksi. Kun tomaatti on maatunut maahan se kirjaimellisesti häviää ja sen alkuaineet siirtyvät uusiin asioihin. Sitä ei saa takaisin eikä aika ole joku mystinen asia jossa voi hyppiä edes takaisin. Se on yksisuuntainen tie ja peruuttaminen on mahdonta, koska läpäisemätön seinä liikkuu auton perän mukana koko ajan. Ehkä tuo on jo vähän turhan rautalangasta väännetty, mutta en parempaakaan keksinyt.

2) Mustan aukon hyväksikäyttö

Seuraava idea perustuu Einsteinin teoriaan siitä miten massa hidastaa aikaa. Tämä voi nyt kuulostaa vähän korkealentoiselta jos suhteellisuusteoria ei ole tuttu, mutta kaikki edellä oleva on tieteellisesti todistettu ja pitää paikansa. Eli massa hidastaa ajan kulkua. Tätä voidaan hyödyntää niin, että hidastetaan aikaa lentämällä olemassa olevan mustan-aukon vierellä jolloin aika hidastuu. Ongelma on kuitenkin, että koska jos musta-aukko onnistuu imaisemaan aluksen (mustaa aukkoa ei onnistu edes valo pakenemaan) se oli vähän niin kuin sitten siinä. Ja toinen ongelma on siinä että aika hidastuu ainoastaan puolet. Eli 1 vuosi aluksessa vastaa 2 vuotta maan aikaa. Ei kovin tehokasta siis ja hiton vaarallistakin.

3) Mennään bussilla

Kolmas ja ainoa toimiva idea on matkata oikein nopeasti. Kun joku asia liikkuu lähes valonnopeudella aika kyseiselle asialle hidastuu. En tiedä tämän ilmiön takana olevaa teoriaa ihan täysin, mutta näin minä sen ymmärsin: Valon nopeus on eräänlainen luonnon nopeusrajotus mitä ei voi rikkoa, mitenkään. Mitä lähemmäksi rajaa pääset, sitä enemmän sinä hidastut jotta et rikkoisi nopeuslakia. *edit* Nopeuslaki ei koske takyoneita joiden on mahdollista matkata ääretöntä nopeutta, teoriassa. Lisää kommenteissa. */edit* Se mikä tuon hidastumisen aiheuttaa, sitä en tiedä. Ehkä joku voi kommenteissa selventää. Ihmiskunnalla on jo itse asiassa aikakone joka kykenee juuri tuohon. Kyseistä laitetta kutsutaan hiukkaskiihdyttimeksi. Hiukkaskiihdytin on siis itseensä kytketty putki eli loppumaton putki niin sanotusti. Tämän putken sisällä on atomeja joiden nopeus saadaan sähkön avulla kiihdytettyä niin suureksi, että ne kulkevat lähes valonnopeutta. Tuo hidastuminen on todistettu monitoroimalla tunnettuja hiukkasia jotka "elävät" ainoastaan todella, todella, todella pienen ajan. Kun ne kiihdytetään sinne reippaaseen 99% valonnopeuteen, ne kuolevat 30 kertaa hitaammin. Tämä tarkoittaa sitä, että nuo hiukkaset matkaavat ajassa. Joten jos ihminen kehittäisi avaruusaluksen joka pystyisi ~99.99% valonnopeuteen, voisimme matkata tunnetun universumin rajalle 80 vuodessa. Tämä tarkoittaa sitä, että yhdistettynä toimivaan cryo-uneen (joka on muuten myöskin jo toiminnassa - herättämisessä on vaan vähän ongelmia), matkailu mihin tahansa kohteeseen universumissa olisi mahdollista helposti ja nopeasti.

Ihmisrotu elää eri aikakausissa

Tuo voi olla hyvinkin yksi hyvin todennäköinen skenaario tulevaisuudessa. Koska kenellä on varaa matkata tulevaisuuteen koko ajan ja kuka edes haluaisi? Suurin osa ihmisistä haluaisi kuitenkin elää jossain planeetalla perheensä kanssa ja viettää normaalia elämää. Tämä kuitenkin tarkoittaa sitä, että tulevaisuudessa pahan sairauden edetessä saatat joutua lähtemään aikamatkalle hoidon perässä tai ehkä työn perässä. Koska luonnonlakien mukainen aikamatkailu ei onnistu kuin tulevaisuuteen, tämä tarkoittaa sitä että kun sinä homehdut 2 viikkoa jossain aluksessa on muualla kulunut 200 vuotta ja kaikki ne jotka elivät normaalia elämää ovat jo kuolleet. Toki ihmisten elinikä tulee kasvamaan kun lääketiede kehittyy, mutta niin kauan kun ihmiskunta toimii rahalla, niin kauan ihmiset tarvitsevat työpaikkoja. Samalla kun ihmiset elävät ikuisesti, he pitävät myös työpaikkojaan poissa markkinoilta. Tämä tarkoittaa sitä, että voi olla kokonaisia kaupunkeja joissa ei ole yhtään avointa työpaikkaa. Jos satut syntymään paikkaan jossa koko planeetta elää ikuisesti ja tekee työtään ikuisesti voi olla, että muutto on pakollista. Matkustus toiselle planeetalle järkevässä ajassa taas tarkoittaa alusta joka liikkuu nopeasti mikä taas tarkoittaa luonnollisesti ajan hidastumista sinulle ja nopeutumista muille jollain kertoimella.

Aikamatkailu tulee olemaan myös aika sattumanvaraista, koska takaisin ei voi lähettää tietoa. Aikamatkaaja joka etsii jotain joutuu pysähtymään aina välillä ja kysymään, että missä "normaalit ihmiset" menevät. Tämä taas voi johtaa siihen, että ihmiskunta jakaantuu "perheiksi" jotka matkustavat läpi ajan. Ongelmaksi tulee taas sitten sisäsiittoisuus, koska mietippäs jos joudut valitsemaan koko perheesi ja rakkauden välillä. Ja tämä valinta on lopullinen.

Tälläisen pohtiminen saa maapallon sisällä muuttamisen kuulostamaan aika lempeälle touhulle.