Marko Polojärvi
15Syy/10Pois

Uusia tuulia ja muutoksia

Ajattelin nyt ihan julkisesti kertoa miksi tässä blogissa ei ole juuri kirjoituksia näkynyt. Syy on todella yksinkertainen. Se ei ole laiskuus tai kiire, minua ei vaan kiinnosta nettimarkkinointi enää niin kuin se kiinnosti vielä 2 vuotta sitten. Kumppanuusmarkkinointi on ollut jo pitkään puhtaasti työtä eikä siinä ole enää sitä alkuaikojen viehätystä. Se on muuttunut juuri siksi mitä pakenin eSpimestä lähtiessäni eli duuniksi jota teen ainoastaan rahan takia. Minulle raha ei itsessään ole kovin hyvä motivaattori ja olenkin onnellisempi jos saan tehdä sitä mistä oikeasti nautin vaikka tienaisinkin hieman vähemmän.

Mistä sitten nautin? Monet minua pidempään seuranneet tietävät että yksi erikoisosaamisistani on blackhat automaatiotyökalujen puolella. Pitkään en halunnut olla "koodari" tai "ohjelmistokehittäjä", mutta kyllä se taitaa nyt olla aika myöntää minne veri vetää. En kuitenkaan sanoisi intohimoni olevan itse koodaus vaan ohjelmistojen suunnittelu. Joten se on seuraava suunta.

Olen perustanut yrityksen erään toisen herran kanssa ja kehitämme parhaillaan ensimmäistä tuotettamme. Ehkä innostun kertomaan uusista kuvioista enemmän kun on näyttää jotain konkreettista.

Kehitämme pääasiassa omia tuotteita, mutta jos tarvitset esimerkiksi automatisointiskriptiä tyyliin halvimmat lennot hakukone tms., ota yhteyttä.

Mitä tämä tarkoittaa tämän blogin kannalta? Ei mitään. Luultavasti uutta ulkoasua pukkaa jossain vaiheessa ja postausten aiheet keskittyvät webteknologioihin, mutta wanhat postaukset eivät katoa mihinkään. Ajattelin vaan nyt tosiaan ihan näin julkisesti kertoa mikä on kun ukosta ei kuulu mitään pitkiin aikoihin.

Kommentit (5) Paluuviitteet (0)
  1. Moikka Marko,

    Noinhan se yleensä menee. Ainakin itellä on usein vaikeaa uusissa asioissa alkuinnostuksen jälkeen. Sitten tulee pieni gappi, jonka jälkeen joko toteaa, että perkele tätähän mä haluun tehä ja joskus tulee fiksuna luovuttua koko duunista.

    Tosi hieno kuulla teidän uudesta yrityksestä. Mä myös henkilökohtasesti arvostan ihan erilailla ohjelmistokehitystä, kun affihuorausta. Toivottavasti saatte kehitettyä myös moraalisesti kunnollisia ohjelmistoja, tuon hv-blackhattayksen lisäksi. ;)

    Jos saatte blogeihin juttuja teidän lafkasta, ideoista, palveluista, ohjelmistokehityksestä etcetcetc, olis ihan super.

    Ei muutan kun paljon onnea uudelle yritykselle! Muista painaa pitkää päivää! :)

    • Heh, blackhat-työkaluja ei ole tarkoitus tehdä :) Itse asiassa tällä hetkellä on mietinnän alla yksi internet-markkinointiin yleisesti liittyvä työkalu, mutta pääasiallisesti kiinnostus on kyllä ihan muualla kuin SEOssa ja siihen liittyvissä jutuissa. Tuo työkalu olisi vaan sellainen kiva tuote tehdä kun se vastaisi omiin tarpeisiin uuden firmankin kanssa ja ala on sen verta hyvin entuudestaan hanskassa, että ymmärtää ne oikeat tarpeet mitä tuollaiseen työkaluun sijoittavalla on.

      Meillä on muutamia juttuja muhimassa kirjoittelun ja muun yleisen auttamisen tienoilta, joten stay tuned niin sanotusti. Kerron varmasti tässä blogissa lisää kunhan on tosiaan ensin jotain konkreettista annettavaa. Myöskin se on todella upeaa tässä “alan vaihdossa”, että vihdoin pääsee oikeasti jeesaamaan ihmisiä ja tarjoamaan omaa näkemystä sekä asiantuntemusta. Affibisneksessä useimmat kuten minäkin valitsevat sen ns. liikenteen ohjaajan työt eli hommana on cowboy-tyylinen massojen ajo paikasta A paikkaan B ja kontaktia itse ihmisiin ei juurikaan ole. Tuo on se paras asema jos on halu tehdä ainoastaan rahaa sen kummemmin asiakaspalvelusta välittämättä. Haasteena on lähinnä olla saamatta banaania verkoista ja jatkuva robottimainen puolihuolimaton työ kun tuossa hommassa vähempikin riittää. Vastakohtana se minne nyt mennään on rajalle missä tehdään niin hyvin kuin osataan ja opetellaan jos ei osata. Tuo on uskoakseni se asia mikä saa työn pysymään mielenkiintoisena. Internet itsessään ja siinä käytettävät teknologiat kehityvät sellaista vauhtia, että joka päivä on jotain uutta. Olen myös niitä ihmisiä jotka intohimoisesti seuraavat kaikkea mielenkiintonsa ympärillä joten tsekkaan kaikki webteknologioihin liittyvät jutut muutenkin jo ihan vapaa-ajallakin. Tätä kun sitten pääsee toteuttamaan käytännössä niin, että siitä vielä maksetaankin… se on se unelma, että aamulla ei heräisi töihin vaan heräisi ainoastaan seuraavaan päivään jolloin pääsee tekemään kavereiden kanssa jotain makeeta. Tosin voi olla, että menee kuitenkin hetki ennen kuin firmassa on työntekijä kaikille niille jutuille mitkä ei välttämättä ole niitä “makeimpia”. Mutta pitäähän sitä olla elämässä maaleja ja unelmia :)

      Ehkä kuitenkin lopetan nyt ettei tästä tulee sitä esittelyblogipostia ;)

  2. Onnea ja menestystä! Muuta Lappiin, se tuo suunnanmuutoksen lisäksi mahtavia uusia raikkaita tuulia ja lisää elämänlaatua huomattavasti.

    Jatkoa mielenkiinnolla odottaen.

  3. Tai Forssaan. Forssassakin voi haistella uusia tuulia kun läänin suurin jätteenkäsittelylaitos on esikaupunkialueella suuren mäen päällä, josta hajut mukavasti leviävät kylälle. Jos tuulee toisesta suunnasta niin on ovelasti sijoitettu jätevesilaitos vastakkaiselle puolelle kaupunkia. Meillä ei unohdu elämän perusasiat kun paska haisee suurimman osan aikaa.
    http://www.facebook.com/photo.php?pid=6698757&l=22805a196e&id=786302173

  4. Kyllä se rahakin seuraa usein ennemmin tai myöhemmin, kun hyvää juttua tekee. Tsemppiä!

Paluuviitteet kytketty pois päältä.